Ovatko maataloudessa käytettävät geneettiset resurssit julkista omaisuutta?

Osa biologisesta monimuotoisuudesta (agrobiodiversiteetti) hyödynnetään maataloudessa, ja tämä perustuu rajalliseen määrään kasvilajeja sekä geneettisten resurssien (GR) käsitteeseen. Niiden asema (kansallinen tai globaali julkishyödyke vs. yksityis- tai yhteisomaisuus) riippuu tarkasteltavista geneettisten resurssien luokista, niiden säilyttämistavasta (ex situ tai in situ) sekä hallinnoivista toimijoista. Nykyään kasvien geneettisiin resursseihin pääsyä säännellään kahdella kansainvälisellä sopimuksella: biologista monimuotoisuutta koskevalla yleissopimuksella (Rio, 1992) ja kansainvälisellä sopimuksella (FAO, 2001). Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus (CBD) asettaa biologisen monimuotoisuuden niiden valtioiden suvereniteetin alaisuuteen, joilla on toimivalta päättää maan geneettisiin resursseihin sovellettavasta lainsäädännöstä, kun resursseja hallinnoivat eri toimijat, sekä sopimusperusteisesta pääsystä resursseihin ja hyötyjen jakamisesta (APA). Sen sijaan kansainvälinen sopimus takaa helpon ja syrjimättömän pääsyn allekirjoittajamaiden geneettisiin resursseihin yhteisen monenvälisen materiaalin siirtoa koskevan sopimuksen kautta. Tämä sopimus koskee vain rajallista osaa valtioiden ja kansainvälisten keskusten, kuten kansainvälisten maataloustutkimuslaitosten (CIRA), julkisen omaisuuden piiriin kuuluvasta maatalouden biologisesta monimuotoisuudesta ja edistää näiden geneettisten resurssien tunnustamista globaaleiksi julkishyödykkeiksi. Lopuksi voidaan todeta, että keskustelut kaikista kolmen valtakunnan (eläin-, kasvi- ja mikrobikunnan) geneettisistä resursseista ovat parhaillaan käynnissä FAO:n geneettisiä resursseja käsittelevän komission johdolla.