Yksinäinen mehiläinen Osmia bicornis: torjunta-aineiden ja taudinaiheuttajien väliset vuorovaikutukset

Tutkimuksessa tarkastellaan torjunta-aineen flupyradifuronin (Sivanto™) ja taudinaiheuttajan *Crithidia mellificae*:n yhteisvaikutuksia yksinäisellä mehiläisellä *Osmia bicornis* 31 päivän ajanjaksolla 6. kesäkuuta – 7. heinäkuuta 2021. Mehiläisille annettiin 20 000 *C. mellificae*-solua tai lumelääke, ja flupyradifuronia levitettiin 205 g a.i./ha 15. kesäkuuta. Päivittäisellä videoseurannalla BeeTracker-ohjelmiston avulla seurattiin pesimätoimintaa; 29 % pesäkennoista luokiteltiin ohjelmiston avulla ja loput arvioitiin manuaalisesti. Päivien 11–21 välillä kirjattiin yhteensä 1 667 ruokintamatkaa. Maaliskuussa 2022 pesäkennojen sisältö, sukupuoli ja kehitysvaihe arvioitiin. RStudio-ohjelmistolla suoritettu tilastollinen analyysi paljasti, että nälkään altistetuilla inokuloiduilla mehiläisillä kuolleisuus oli merkitsevästi korkeampi, pesän perustamisen onnistuminen oli heikentynyt infektion vuoksi (ei merkitsevää) ja tartunnan saaneiden mehiläisten lentokesto oli pidentynyt ruiskutuksen jälkeen. Kaikilla inokuloiduilla mehiläisillä havaittiin korkeat *C. mellificae*-tiitterit, mikä vahvisti tartunnan. Tartunnan saaneet mehiläiset tekivät vähemmän pistelyyrityksiä ennen ruiskutusta, mutta ruiskutuksen jälkeen eroja ei havaittu tilastollisesti merkitsevästi. Kaplan-Meyer-selviytymiskäyrät osoittivat selkeitä eroja tartunnan saaneiden ja saamattomien mehiläisten välillä sekä flupyradifuronille altistuneiden ja verrokkimehiläisten välillä. Tutkimuksessa havaittiin *C. mellificae*:n marginaalisia negatiivisia vaikutuksia eloonjäämiseen, ei additiivista vuorovaikutusta flupyradifuronin kanssa sekä näyttöä sietokyvystä tietyissä olosuhteissa. Yhteensä rakennettiin 1 721 pesäsolua, joista 42 % oli rakennettu 10. päivään mennessä. Solujen tuotanto korreloi positiivisesti naaraiden elinajan kanssa, ja pelkästään tartunnan saaneet naaraat rakensivat vähemmän soluja. Jälkeläisten eloonjääminen oli kohtalaista kaikissa käsittelyryhmissä (5,1–10,3 %), ja naaraiden sukupuolijakauma oli 15,2 %. Keskustelussa todetaan, että viruksen replikaatio injektiolla ei vastannut luonnossa esiintyvää levinneisyyttä, ja korostetaan *C. mellificae*:ta luotettavana mallipatogeenina, koska se tarttuu *Osmia*-lajeihin erittäin hyvin. Patogeenin määrä nousi huipputasolle 11. päivään mennessä ja pysyi korkeana 21. päivään asti, eikä flupyradifuroni tai glyfosaatti vaikuttanut siihen. Puolikenttäolosuhteissa infektio heikensi selviytymistä, mutta yhdistetyissä stressitekijäkäsittelyissä ei havaittu merkittävää vaikutusta. Tutkimuksessa päätellään, että *C. mellificae*:lla on rajalliset kunto-kustannukset eikä sillä ole synergististä vuorovaikutusta flupyradifuronin kanssa, mikä viittaa *Osmia bicornis* -lajin kestävyyteen. Kiitoksissa mainitaan Martin Luther -yliopiston antama tekninen tuki sekä Agroscope Reckenholzin antamat neuvot. Laajemmassa kontekstissa tarkastellaan yksinäisten mehiläisten agrokemikaali-patogeenivuorovaikutuksia, mukaan lukien kimalaisille aiheutetut kokeelliset infektiot mehiläisviruksilla, kahden *C. mellificae*-genotyypin esiintyvyys mehiläisissä sekä *Apicystis bombi*:n vaikutukset *Osmia bicornis* -lajiin. Pitkäaikainen altistuminen flupyradifuronille heikentää hunajamehiläisten käyttäytymistä ja selviytymistä. Artikkelissa käsitellään myös kantojen suodattumista ja tartuntadynamiikkaa sekainfektioissa. Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto (EPA) on suorittanut flupyradifuronin ekologisen riskinarvioinnin, ja artikkelissa tarkastellaan *Apis mellifera* -lajin vakiintuneita laboratoriohoitokäytäntöjä.