Kirsikkatomaattien kasvu ja juuristovyöhykkeen bakteerien reaktio struviittilannoitteisiin

Kirsikkatomaattien kasvua, ravinteiden ottoa ja juuristovyöhykkeen bakteeriyhteisöjä arvioitiin neljän eri fosforilähteen olosuhteissa: ilman fosforia (P), perunan jätevedestä peräisin oleva struviitti (PWS), kunnallisesta jätevedestä peräisin oleva struviitti (MWS) sekä yksinkertainen superfosfaatti (SSP). Kontrolloidussa kokeessa, jossa käytettiin fosforipitoisuudeltaan vähäistä hiekkamaata Limerickin kreivikunnasta Irlannista, fosforia lisättiin 80 mg/kg. SSP tuotti eniten maanpäällistä biomassaa (47,8 g/ruukku), jota seurasivat PWS (39,5 g/ruukku) ja MWS (37,4 g/ruukku). Kasvien fosforinotto ei eronnut merkitsevästi eri käsittelyjen välillä (21,6–25,4 mg P/ruukku), mutta PWS tuotti eniten kasvien käytettävissä olevaa fosforia (5,52 mg/l), jota seurasivat SSP (4,74 mg/l) ja MWS (4,37 mg/l). Maaperän pH vaihteli välillä 7,09–7,32, ja se laski hieman SSP- ja MWS-käsittelyissä. Juuristovyöhykkeen bakteeriyhteisöt vaihtelivat merkittävästi: SSP- ja PWS-käsittelyt olivat ekologisesti samankaltaisia, kun taas MWS-käsittelyssä havaittiin alhaisempaa alfa-monimuotoisuutta ja muuttuneita toiminnallisia profiileja, mukaan lukien vähäisempi typpisidonta ja hengitys. MWS lisäsi Xanthobacteraceae-suvun bakteereja ja vähensi Peptostreptococcaceae-suvun bakteereja. PWS paransi fosforin pitkäaikaista saatavuutta ja tuki suurempaa mikrobien toiminnallista monimuotoisuutta. PhoD-geenin runsaus vaihteli välillä 8,8×10⁵ – 1,0×10⁶ kopiota/g maaperää. PWS- ja MWS-käsittelyissä käytettävissä olevan fosforin määrä pysyi korkeampana kuin SSP- ja ilman fosforia -käsittelyissä, mikä viittaa jatkuvaan fosforin vapautumiseen. Tutkimus viittaa siihen, että PWS saattaa olla MWS:ää tehokkaampi kestävän tomaattituotannon kannalta, mikä tukee kiertotalouslannoitteiden käyttöä.